Laina ja raha aihepiiriin kuuluvia ohjeita ja kirjoituksia.

PS-tili Omaehtoinen eläkesäästötili. Kannattaa, ei kannata, kannattaa, …

Pikavippi ”huijaus” Miten EI kannata ottaa pikavippejä.

Pikavippi hylätty Pikalaina hakemus hylätty. Mutta miksi?

Euro järjestelmä Miten tähän on tultu. Eri eurovaluuttojen vaihtokurssit.

Valuuttakauppa Valuuttojen ostaminen ja myyminen.

[ad name=”GA 468×60 embedded”]

 


Kommentit

Raha — 2 kommenttia

  1. Itse kaipaisin ennemminkin perus rahanhallintaa, kuin vaikka pikavippien ottamiseen ohjeita. Pikavipeillä saa itsensä helposti velkakiertoon, mutta miten hallita rahatalouttansa niin, ettei pikalainan ottamista tarvitse edes miettiä? Avuttomalle olisi hyödyllistä tietää esimerkiksi kuinka tehdä budjetti, miten säästää arjessa ja kuinka penniä venytetään.

  2. Kyllä vaan. Olisi monelle suomalaiselle, etenkin nuoremman polven ihmisille, paikallaan oppia pennin venyttämisen niksejä. Viime vuosien aikana on totuttu elämään vähintään omien tulojen leveydeltä, eikä tahdo säästöön jäädä yhtään mitään, velkaa vaan on jokaisella. Vaikka en vaadikaan ketään lopettamaan kuluttamista, ei kaikkia rahoja tarvitse silti törsätä kulutushuumassa. Viisaasti ostelemalla saa oikeastaan samat tuotteet ja elintason kuin holtittomalla rahankäytölläkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>