Go to ...

Avuton

Ohjeita ihan kaikkiin tarpeisiin.

RSS Feed

Thaimaa – lomailijan10 käskyä

Thaimaa – lomailijan 10 käskyä

Vaikka Thaimaassa ollaankin jo jokseenkin tottuneita ulkomaalaisiin ja näiden monenkirjaviin käytöstapoihin, on jokaisen maahan matkaavan hyvä olla perillä eräistä käytösetiketin perussäännöistä. Niitä seuraamalla matkasta tulee turvallisempi ja nautittavampi, etkä tahtomattasi tule loukanneeksi äärettömän ystävällistä isäntäkansaasi. Ethän sinäkään saisi hyvä kuvaa ulkomaalaisesta, joka halveksisi suureen ääneen suomalaista saunaa tai mämmiä, saati sitten noudattaisi luonnon kutsua kadunkulmassa (vaikka paikalliset niin toisinaan tekevätkin!).

Thaimaalaiset hyvät tavat eroavat länsimaisista kuitenkin monessakin tapauksessa, eli sellaista mitä kenties harrastat muilla lomamatkoillasi tai kotimaassa, voidaan paratiisivaltiossa pitää jopa rangaistavana rikoksena. Ohessa muutamia maassa elävän suomalaisen tuttavani kertomia lomalaisen tavallisimmista mokista, opettele siis Thaimaan 10 käskyä:

  1. Paikallisten kuninkaallisten kustannuksella ei tule vitsailla. Kyseessä on rikos, joka voi viedä lausujan oikeuden eteen ja vankilaan, hiekkarannan sijasta. Rama IX ja hänen perheensä on edelleen arvostettu, vaikka varsinainen valta onkin muissa käsissä. Jollet usko, kysy vaikka sveitsiläismieheltä, joka vastikään tuomittiin 10 vuodeksi thaimaalaisen vankilan maailmankuuluun ”täyshoitoon” hänen vandaloituaan kuninkaan kuvaa (alkuperäinen tuomio oli 75 vuotta).
  2. Älä menetä malttiasi, vaan liimaa kasvoillesi ikihymy. Tunteellisten ääritilojen, niin riemun kuin surun tai suuttumisen, osoittaminen julkisesti on paheksuttua. Ikihymyllä kannattaa siis suhtautua jopa palveluaan tarjoavien paikallisten mahdollisiin virheisiin, eikä edes oman matkaseuralaisen kanssa saisi käydä sanaharkkaa.
  3. Älä koskettele muita kuin itseäsi (ja itseäsikin vain siveellisiin paikkoihin). Toisten ihmisten koskettelu koetaan häväistykseksi, edes pikkulapsia ei kannata taputella päälaelle, vaikka kotona niin kenties teetkin. Sinua ei mielletä niin tehdessäsi mahdolliseksi pedofiiliksi, vaan lapsen sielun pelätään siirtyvän käsiesi kautta muualle, kuin missä sen on tarkoitus asustaa. Etenkin pää on thaimaalaisille erityisen pyhä, ja hyvä niin. Edes häämatkalla olevien ei tule suudella ja halailla toisiaan missä vain, tosin vilkkaimmilla turistialueilla siihenkin on jo totuttu.
  4. Unohda, että tunnet perussuomalaisen tervehdyssanan ”moi”! Muita matkalla mukana olevia tai paikan päällä tavattuja maamiehiä ei pidä tervehtiä moisella sanalla, koska sillä on thaikielessä aivan toisenlainen tarkoitus: naisen häpykarvoitus. Hihku siis tutuillesi jollakin muulla sanalla, onhan vaihtoehtoja useitakin.
  5. Kunnioita thaimaalaisten uskonnollisuutta, vaikka itse olisitkin vannoutunut ateisti. Buddha on pyhä ja samoin kaikki häneen liittyvä, myös matkamuistot. Naisihmisten ei siis tule kavuta Buddha-patsaan kainaloon tai syliin, ja temppeleihin mennessä tulee jokaisen pukeutua siveliäästi ja riisua kengät. Etenkään munkkien koskettamista ei pidetä naisen osalta soveliaana.
  6. Älä kirmaile rannalla aataminasussa! Vaikka monet naisihmiset haluavat rajattoman rusketuksen yläkeholleen, on rannoilla nakuilu Thaimaassa lailla kiellettyä (yllätys, yllätys: niin on Kreikassakin!) Thaimaassa saat kuitenkin niin tehdessäsi osaksesi iloisesti vilkkuvien miessilmien sijaan paheksuntaa, loukkaathan paikallisten tabuja ja saatat heidät noloon tilanteeseen.
  7. Tervehdi paikallisia mieluummin kohteliaasti hymyillen nyökkäämällä, kuin wai-tervehdyksellä. Useimmat opettelevat wai-tervehdyksen, eli kädet yhteen ja nyökätään, jo hyvissä ajoin ennen matkaa, luullen tekevänsä siten kohteliaan vaikutuksen. Wai-tervehdys on kuitenkin yhtä monimutkainen kuin japanilainen teeseremonia ja siihen liittyviä sääntöjä on pitkä lista. Ei ole sama ketä waiaat, waiaatko ensin vai vastaatko siihen, tai miten waiaat. Varmempaa onkin vain nyökätä hymy huulilla, et tee itsestäsi teennäistä vaikutusta. Eihän Suomessakaan tule syödä mämmiä ketsupin kera tai istua saunan lauteille kengät jalassa!
  8. Älä ojentele jalkojasi missä vain. Vaikka jalat olisivat kävelystä turtana, eikä jalkapohjistasi leijuisikaan ilmaan jalkahien hajua, on niiden esittely äärimmäisen loukkaavaa. Jalkoja ei siis nosteta pöydän kulmalle tai vastapäiselle tuolille, edes jalat ristissä istumista eivät paikalliset pidä sopivana. Jalkapohjan ei myöskään pidä koskaan osoittaa toista ihmistä, saati sitten Buddhaa.
  9. Käytä käsiäsi oikein. Sormella ei Thaimaassa saa koskaan osoitella, vaikka kotimaassa se onkin arkista puuhaa jopa kaupassa asioidessa. Osoita sen sijaan haluamaasi suuntaa tai tuotetta koko kädelläsi. Oikeaa kättä pidetään puhtaana, joten sillä mieluummin ojennetaan ja otetaan vastaan.
  10. Kanna roskasi aina lähimpään roskakoriin. Suomessa sääntö on vuosien mittaan näyttänyt käyvän vapaaehtoiseksi, ja katujen varsilla onkin valitettavan paljon roskia. Pitäisiköhän meilläkin saada aikaan lakimuutos Thaimaan tapaan, sakottamalla tupakantumppien, kaljapullojen ja jopa purukumin heittelijöitä ankaralla kädellä? Valitettavasti me länsimaalaiset olemme nopeasti onnistuneet ”tartuttamaan” thaimaalaisille huonoja tapoja asian suhteen.