Posted on 20th February 2011 No Responses
Matkat

On ihan hyväksyttävää lähteä ulkomaanmatkalle ensimmäistä kertaa. Nykyään monet tottuvat käymään lomamatkoilla ulkomailla vanhempien mukana ihan lapsesta saakka. Silti ensimmäinen kerta on jännittävä kokemus. Puhumattakaan jos ei aikaisemmin ole matkustanut. Itse matkustin ensimmäistä kertaa lentokoneella reilusti yli 20 vuotiaana. Vielä nytkin, vaikka takana on satoja lentoja, muistan ensimmäisen matkan jännitykset ja tunnelmat. Ei siinä mitään dramaattista tai pelottavaa ollut, kaikki oli vain uutta ja raikasta. No ei muuta kuin matkaan.

Matkakohteet

Tämän otsikon alle tulee tietoa eri matkakohteista. Jokaiselle kohteelle on oma sivu ja sivulla kerrotaan kohteesta se välttämättömin. Tiedän, että moni käytyään matkakohteessa ei edes tiedä missä päin maailmaa se on. Matkailu avartaa enemmän kun tiedät kohteesta vähän etukäteen. Silloin tiedät vielä enemmän jälkikäteen. Voi kuulosta liiankin “avuttomalta”, mutta tiedän ihmisiä jotka Thaimaan matkan jälkeen eivät tiedä mitä uskontoa siellä harjoitetaan. Tai Kanarian matkan jälkeen arvelee paikallisten asukkaiden olleen jotain muslimeja tai ortodokseja.

Tämä kirjoitus on aloitettu, mutta vielä kesken…

Kanarian Saaret – Espaanjaan kuuluva saariryhmä ja suosittu turistikohde.

Valtiot – Maailman 25 suurinta valtiota.

Comments
Leave a Response
XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>